Omien taitojen reflektointi

Tämä kurssi on ollut hyödyllinen käsityötaitojen kertaamisen kannalta. Olen aina ollut kiinnostunut hyvä käsitöistä, ja perheessäni on tehty aina käsitöitä, sillä äitini on artenomi ja siskoni tekstiilimuotoilija. Käsityöt ovat minulle melko helppoja, ja nautin käsitöiden teosta. Jo ala-asteella olin valmis käsitöissä ennen muita, ja olin usein apuopena.

Tällä kurssilla käydyt tekniikat ovat minulle tuttuja. Usea niistä oli kuitenkin jo hiukan unohtunut, joten olikin hyvä kerrata. Omat taitoni eivät kuitenkaan kovin suuresti kasvaneet, sillä kuten sanottu, tekniikat olivat tuttuja. Tosin pedagogista puolta tuli nyt harjoiteltua ja mietittyä. Siltä kannalta en aikaisemmin ollutkaan ajatellut. Erityisen palkitsevaa oli opettaa saman ryhmän poikia, jotka eivät olleet aikaisemmin ollenkaan esimerkiksi neuloneet. Oli hienoa nähdä, kun sai itse opetettua heitä neulomaan (ja vieläpä melko hyvin).

Kurssin aikana tehdyt työt olivat hyödyllisiä. Niitä voi miltei suoraan käyttää alakoulussa, ja harjaantuneimmat sekä heikommat oppilaat saavat myös omalle taitotasolleen sopivia töitä. Omat mallikappaleeni onnistuivat hyvin, enkä ollut yhteenkään tyytymätön. Ainahan pieniä virheitä ja parannusehdotuksia löytyy näin jälkeenpäin, mutta pääpiirteittäin työni onnistuivat halutusti ja suunnitelman mukaisesti.

 

Kaulahuivi joululahjaksi

Aloitin tekemään poikaystävälleni joululahjaksi kaulahuivia Novitan Kaiku-langasta (väri 065). Päätin tehdä kaulahuiviin tunturineulosta, johon tulee  *3 oikein, 1 nurin* ja lopuksi 1 oikein. Tätä toistetaan joka kerroksella. Silmukoita minulla on 33. Ohjeet tunturineulokseen löytyy esimerkiksi täältä. Ensimmäinen lankakerä loppui juuri, eikä kaulaliina ole vielä valmis. Täytyy mennä ostamaan lisää lankaa!

Kankaanpainanta

Painamme tekemäämme kassiin valitsemamme kuvion esimerkiksi omenan, sipulin, teipin, kontaktimuovin tai kalvon avulla.
Minä tein kassin jälkeen itselleni vielä kännykkäpussin. Otin mallia siskoni minulle tekemästä pussista. Kun pussi oli valmis, aloin suunnittelemaan sopivaa painokuviota. Päädyin painamaan punaiseen kännykkäpussiini valkoisen tähden. Mallia otin aikaisemmin tekemästäni ikkunaan laitettavasta lumitähdestä. Suunnittelin kuvion ensin kalvolle, mutta sitten minulle tuli ongelma, ja reunat pitikin tehdä vielä kontaktimuoville. Painaminen sujui onnistuneesti, eikä väriä mennyt kalvon yli tai ali. Minulla oli aikaisempaa kokemusta kankaanpainannasta, joten päätin tehdä painannan kännykkäpussiin. Halusin jättää kassin yksiväriseksi.

 muista opettaessa:
-kontaktimuovin avulla saa haluamansa kuvion tiukasti kiinni kankaaseen, kalvo voi olla hieman vaikeampi
-kiinnitä kalvo teipillä
-kalvon/kontaktimuovin täytyy olla tarpeeksi iso myös reunoilta, ettei kankaaseen mene väriä kuvion reunoilta
-jos painaa omenalla tai tekee itse leimasimen, niin täytyy olla tarkkana, ettei väriä mene kankaaseen "ulokkeen" ulkopuolelta
-kankaaseen voi merkitä haluamansa kuvion keskikohdan esimerkiksi lyijykynällä, että saa varmasti kohdistettua kuvion oikeaan kohtaan
-väriä ei saa olla "tuputtimessa" liikaa
-kassia painaessa täytyy olla kassin sisällä esimerkiksi sanomalehteä, ettei väriä mene väärään paikkaan
-samoin pöydät täytyvät olla hyvin suojattuina, myös essut ovat tarpeen
-tuputtimien täytyy olla puhtaat ja kuivat
-vaatii opettajalta tarkkuutta.

Koneompelu ja kassi

Aloitimme koneompelun. Aiheena on "kannan, kuljetan, säilytän, suojaan". Päätin tehdä tavallisen kassin, koska niitä tarvitsee aina. Oli mielenkiintoista ja hyödyllistä tutkia ensin erilaisia kasseja, ja miettiä, kuinka ne onkaan tehty.Oli myös hyvä kerrata sauman ja päärmeen periaatteet ja tekotavat. Muistan ala-asteelta, että opettaja aina kertoi meille suoraan työn, työvaiheet ja kaiken muunkin, eikä mitään tarvinnut miettiä itse. Hyvä että edes laukun kokoa mietimme itse. Meillähän nyt oli melko itseohjautuvaa koko laukun suunnittelun teko ja kankaan leikkaaminen, mutta tietenkin ala-asteella täytyy käydä kaikki tarkemmin läpi.

Aloimme suunnittelemaan omia kassejamme. Minä päädyin sellaiseen kassiin, jossa on kaksitaitteinen päärme ja suorakulmion muotoinen pohja. Mietin ensin myös taskua, mutta loppujen lopuksi en sitä haluakaan.

Suunnittelun aikana mietimme laukun mittoja. Päädyin miltei samanlaiseen kassiin kuin mitä oli esimerkkinä, mutta joitakin mittoja muutin. Kun olimme päättäneet mitat saumanvaroineen, niin oli aika merkitä kankaaseen leikattava kohta. Ennen leikkaamista olisi ala-asteella hyvä saada opettajalta hyväksyntä, ettei koko laukku mene pilalle tai ettei kangasta mene hukkaan.

Seuraavalla kerralla tutustuimme itse ompelukoneisiin. Koneompelu on minulle tuttua, joten ei tarvinnut kovin paljoa keskittyä siihen. Odotin vain koko ajan, että pääsisimme ompelemaan. Oppilaiden kanssa on mielestäni tärkeää, että jokaiselle heistä riittää oma kone ja oma ohjekirja. Täytyy myös opastaa ohjekirjan käyttöön ja itseohjautuvuuteen, sillä tavoin ei koko luokka huuda opettajaa yhtä aikaa. Etenkin lankojen laitossa ohjekirjasta löytyy hyvät ohjeet. Laitoimme ensin parin kanssa langat yhdessä, ja sitten siirryin omalle koneelle. Laitoin langat ja aloin ommella mallitilkulle. Opettaja auttoi pistonpituuden määrittämisessä. 

Laukkua ommeltaessa ommeltiin ensin reunat siksakilla. Hulpioreunaa ei tarvinnut huolitella. Sen jälkeen reunat ommeltiin yhteen. Suunnitteluvaiheessa mietin 1 cm saumanvaraa, mutta tässä vaiheessa opettaja neuvoi paremman saumanvaran olevan 1,5-2 cm. Ompelin siis 1,5-2 cm välistä. 

Tällä tunnilla ehdin myös silittää laukun reunat ja päärmeen. Lisäksi ehdin laittaa nuppineulat päärmeeseen. Teen siis kaksinkertaisen päärmeen, jotta reunasta tulisi nätimpi.

Opettaja näytti seuraavan kerran aluksi painamistekniikan. Olen joskus painanut niin omenalla, perunalla, sipulilla, kalvolla kuin seulallakin. Tutuin näistä on ehkäpä kalvolla painaminen. Se on mielestäni kätevä tekniikka, sillä samalla kalvolla voi painaa useamman kerran. Tämän jälkeen jatkoin päärmeen tekoa. Ompelin päärmeen kiinni niin ala- kuin yläreunastakin, sillä mielestäni siitä tulee sillä tavoin nätti. Tällä kerralla sain myös ommeltua hihnat ja kiinnitettyä toisen niistä paikoilleen.

Seuraavalla kerralla sain oman kassini valmiiksi, eli sain kiinnitettyä toisenkin hihnan sekä ommeltua pohjan. Opettaja näytti tunnin aluksi myös saumurin käyttöä, mutta itse en ehtinyt perehtyä siihen sen enempää.  

muista opettaessa, ompelu:

-ohjekirjat esille, ei heti huudeta opettajaa avuksi

-ole huolellinen ompelussa, ei ole kiire
-silitä päärmeen jokainen kohta, samoin hihnat
-käytä nuppineuloja
-käytä paininjalkaa apuna ompelussa, siitä on helppo katsoa etäisyyttä
-muuta pistonpituutta tarvittaessa
-ompele ensin mallitilkulle, ettei tarvitse purkaa, jos pisto ei olekaan hyvännäköinen
-pyydä samassa vaiheessa olevalta toverilta apua. 

Lapaset

Kurssilla tehdään jokin kokonainen työ, ja minä ajattelin tehdä lapaset. Ajattelin jo silloin tekeväni seuraavaksi lapaset, kun sain huivin valmiiksi. Suunnitelmani oli tehdä sellaiset lapaset, joissa olisi helmineuletta. Kun kokeilimme neulontakerralla erilaisia kuvioneuleita, niin tykästyin helmineuleeseen. Aloinkin sitten etsimään erilaisia ohjeita netistä. Kriteerinä minulla oli, että lapasissa olisi helmineulosta, muu oli vielä päättämättä. Eksyin DROPS-lankojen sivustolle, ja löysin sieltä ohjeen hienonnäköisiin lapasiin. DROPS-langat ovat kuitenkin paksumpia kuin minun valitsemani Novitan Seitsemän veljestä, ja otinkin sitten isommat puikot (3,5 sijaan otin 4). Tiesin kuitenkin, että lapaset eivät välttämättä tule sen kokoisiksi kuin haluan, mutta ajattelin kokeilla neulomista ohjeen mukaan vähäsen matkaa, ja kokeilla, tuleeko lapasista yhtään oikean kokoiset. Jos lapasista olisi tullut liian isot/pienet, niin olisin tehnyt sen virikemateriaaliksi. Tutkin myös ohjetta ennen aloittamista, ja huomasin silmukkamäärän olevan 28 silloin, kun tehdään kämmenen päältä. Etsin myös toisenlaisia ohjeita, ja niissä silmukkamäärä näytti olevan miltei sama. Minulla on myös pieni käsi, joten ajattelin ohjeen olevan sopiva minulle, vaikka lanka olisikin paksumpi. 

Aloitin tekemään joustinneuletta. Neulominen sujui hyvin, kun tein 5n/3o-neuletta. Sitten neulonta hieman vaikeutuikin, kun täytyi aloittaa kaventaminen ja sitten alkoikin 4n/3o-joustin, ja sen jälkeen vielä 3o/3n-joustin. Täytyikin olla tarkkana, että teki oikean määrän nurjaa ja oikean määrän oikeaa. Välillä innostuin niin, että olinkin tehnyt liikaa oikeaa neulosta, ja sitten täytyi purkaa. Samalla oppi purkamaan ja poimimaan silmukat oikeinpäin takaisin puikolle. Kaiken kaikkiaan joustinneuleen osuus sujui hyvin ja tottuneesti, kunhan muisti nurjien ja oikeiden silmukoiden tarvittavan määrän juuri siihen kohtaan. Tämä oli vaikeaa sen vuoksi, että edellisellä puikolla oli esimerkiksi neulottu 5n ja 3o. Tällöin piti vielä jatkaa tekemällä 2n, ja sitten piti muistaa tehdä vielä 3 nurjaa lisää siirryttäessä uuteen puikkoon. 

Joustinneuleen ollessa valmis, siirryttiin eteenpäin. Ensin laitettiin merkkilanka peukalokiilan kohdalle, ja aloitettiin helmineuloksen teko. Aluksi helmien teko tuntui vaikealta, ja tässä ainakin tulee varmasti tutuksi se, että miltä edellisen kerroksen oikea/nurja silmukka näyttää. Aluksi piti olla melkein koko ajan katsomassa, että mikäs se edellinen olikaan ja meneekö varmasti oikein. Kun aloitin lisäämään peukaloa varten silmukoita, niin helmineuloksen onnistuminen vaati tarkkuutta. Kun merkkilangan molemmille puolille täytyi lisätä silmukoita, niin piti olla tarkkana, että meneekö nurjan päälle varmasti oikea ja toisinpäin. Tässä vaiheessa tein monesti virheitä, kun en ollut tarpeeksi tarkkana. Sitten täytyi purkaa, ja olikin aika vaikeaa tietää missä kohdassa sitä onkaan.

Peukalokiila

Peukalokiilan tekeminen oli melko vaikeaa, mutta se kuitenkin onnistui, kun oli tarkkana. Vaikeinta oli se, kun merkkilangan kohdalla piti tehdä aina nurjaa. Kun oli lisännyt peukaloa varten lisää silmukoita, niin oli haastavaa löytää se merkkilangan kohta.

Peukalon jälkeen oli koko työn helpoin osio, sillä täytyi keskittyä vain helmineuleeseen.

Kun helmineuleen pituus merkkilangasta oli noin 16 cm, niin oli aika ruveta kaventamaan. Kaventaminen onnistui hyvin, ja sain siitä tasaisen näköisen. Lopuksi oli vain peukalon teko, ja sitä olikin vaikea tehdä. Puikot tuntuivat koko ajan olevan tiellä!

Sitten olikin jäljellä enää toisen lapasen teko.

Valmiit lapaset

Toisen lapasen teko onnistui helpommin kuin ensimmäisen, ja neulomisjäljestäkin tuli kauniimman näköistä. Toisesta lapasesta tuli myös hieman tiukempi, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Aluksi myös harmittelin sitä, että peukalokiilan kohdalle toiseen lapaseen tuli reikä, mutta sain sen peitettyä äitini ohjeilla. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen lapasiini, ja sain ne sellaisiksi kuin halusinkin.

Muista opettaessa:
-on hyvä antaa oppilaille yksinkertainen lapasten ohje, vaikkapa Novitan sivuilta. Minun lapasteni ohjetta oli vaikeahko seurata
-helmineule onnistuu vain taidokkaimmilta oppilailta. On vaikea seurata helmineuleen etenemistä, ja etenkin peukalokiilan tekeminen helmineuleen kanssa on erityisen vaikeaa
-tein joustinneuletta alussa siten, että kavensin tietyin väliajoin. On helpompaa tehdä joustinneuleesta lyhyempi ilman kavennuksia
-samoin lapasten kämmenosa on helpompi tehdä pelkästään sileänä neuleena. Kuviot ja erikoisemmat neulosmallit kuuluvat ylemmille luokille ja taitaville neulojille. Vaihtelua saadaan esimerkiksi erilaisilla langoilla raitoja tehdessä
-täytyy muistaa sanoa oppilaille, että kerroksien vaihtumiskohdassa täytyy neuloa tavallista tiukemmin. Tällöin ei jää löysempää kohtaa
-huom.! peukalon voi tehdä ilman peukalokiilaa. Tämä on hyvä muistaa esimerkiksi eriyttäessä
-kärkikavennuksen voi myös tehdä helpommin; neulo kaksyhteen koko kerroksen silmukat. Tämän jälkeen tee muutama välikerros, sen jälkeen taas kaksyhteen kaikki silmukat. Lopuksi vielä pari kerrosta ilman kavennuksia ja sen jälkeen vedetään lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi
-noudata lankavyöhteessä olevia neuvoja esimerkiksi puikkojen valinnan suhteen
-tärkein neuvo koko neulomisessa on: pese kädet neulomisen aluksi ja neulonnan aikana! Etenkin opeteltaessa neulontaa kädet hikoavat paljonkin. Se vaikeuttaa neulontaa, joten on hyvä pestä kädet aina välillä
-tässäkin tekniikassa: ole huolellinen ja seuraa ohjeita. Älä hätiköi ja yritä tehdä samassa vauhdissa kaverin kanssa.

Tekstiilimateriaalit ja kestävä kehitys

Miten opettaisit alakoulussa tekstiilikuitu- ja materiaalitietoutta?

Alakoulussa voisin opettaa tekstiilikuituja siten, että jakaisin luokan pieniin ryhmiin (esim. 4 hlö/ryhmä). Tämän jälkeen oppilaille jaetaan erilaisia lappuja. Jokaiselle kuidulle (puuvilla, pellava, silkki, tekokuidut) on oma lappunsa, ja näiden lappujen lisäksi on erilaisia väittämiä. Yhdessä lapussa lukee esimerkiksi "tämä kuitu imee hyvin kosteutta ja tällä on hyvä lämmöjohtokyky", toisessa vaikkapa "tätä kuitua tuottaa perhosen toukka". Eri kuitujen nimien ja väittämien lisäksi olisi kaksi kasvikuitulappua, kaksi eläinkuitulappua ja yksi "muita"-lappu. Myös kuvat ja merkit eri kuiduista jaetaan, ja näiden lisäksi myös kangasnäytteet kustakin kuidusta. Kun laput on jaettu, niin sen jälkeen ryhmä alkaa keskenään yhdistelemään väittämiä, kuvia, merkkejä ja nimiä keskenään. Tämän valmistuessa ryhdytään keräämään oikeaa jaottelua taululle. Jokainen ryhmä käy laittamassa taululle yhden kuidun väittämät, kuvat ja merkit. Sen jälkeen ryhdytään tutkimaan ryhmien muodostamia jaotteluita yhdessä, ja tarpeen vaatiessa opettaja korjaa väittämiä, ja lisäksi kertoo lisätietoa. Esimerkiksi silkin osalta on varmasti mielenkiintoista tietää tarina silkin löytämisestä.Oppilaat voisivat samaan aikaan tehdä muistiinpanot vihkoonsa, ja väittämät, kuidut sekä kuvat ja merkit voidaan jättää luokan seinälle, jotta niitä tulisi katseltua useammankin kerran.

Tällä tavalla saataisiin oppilaat aktivoiduiksi tekstiilikuitujen maailmaan. Kun he itse saavat miettiä kuitujen eri ominaisuuksia, niin jotain jos jäisi sitten mieleenkin. Lisäksi, kun oppilaat saavat tunnustella eri kuiduista tehtyjä kankaita, niin heille jää tuntoaistiinkin jälki kuiduista. Myös väittämien yhdistäminen helpottuu, kun voi tunnustella kangasta ja sen perusteella päätellä oikean kuidun ja väittämän.

Lisäksi löysin erään koulun nettisivuilta jutun, jossa kerrottiin matemaattisten alojen yhdistämisestä tekstiiliin. Tällöin he olivat tutkineet kemian tunnilla eri kuituja mikroskoopin avulla,lisänä oli ollut polttokokeet ja maatumistutkimukset. Tällä tavalla olisi erityisen mielenkiintoista tutkia kuituja!

Kuituja voidaan tutkia myös siten, että jokainen tutkii omasta vaatteestaan löytyvää pesulappua, ja sen jälkeen miettii vaatteensa ominaisuuksia eri kuitujen perusteella. 

 1.  Miten tekstiilit ja vaatteet kuormittavat ympäristöä?

Puuvillaisen vaatteen teko kuormittaa paljon ympäristöä. Puuvillaa tuhoavia hyönteisiä täytyy torjuta kemikaalein, tehoviljely saastuttaa vesiä, kuluttaa maata ja aiheuttaa muutoksia eläimistössä. Tämän vuoksi on kehitetty ns. ekologista puuvillaa, jonka lannoituksessa käytetään mm. guanoa (merilintujen tai lepakoiden ulostetta) ja kompostia.

Pellava ei ole niin paha ympäristön kannalta kuin puuvilla, mutta senkin viljelystä koituu ongelmia samalla tavoin kuin muustakin maanviljelystä. Pellavaa voidaan kasvattaa Suomessakin, joten esimerkiksi eettisestikin ajatellen pellava on parempi materiaali. Pellavakasvin "jäte" voidaan myös hyötykäyttää. Siemenistä saa öljyä, varret sopivat eläinten rehuksi jne. 

Villankin tuottaminen aiheuttaa ongelmia ympäristölle. Sekä lammasta että villaa käsitellään hyönteismyrkyillä, ja nämä myrkyt saavat aikaan kalakuolemia joutuessaan vesistöön. Lampaille annettavat loistorjunta-aineet myös hävittävät hyönteisiä ulosteiden mukana laitumelle joutuessaan, ja näin ollen myrkyt vaikuttavat koko luonnon kiertokulkuun. Luonnonvärinen suomalainen lampaanvilla olisi hyvä valinta kuluttajalle. 

Silkki on melko ympäristöystävällinen kuitu. Sitä muodostavat silkkiäistoukat, ja toukat saavat ravintonsa mulperipuusta. Tämä puu ei tarvitse torjunta-aineita. Silkin teossa tarvitaan jonkun verran energiaa, mutta tähänkin voitaisiin käyttää aurinkoenergiaa. 

Muuntokuiduista tärkein on viskoosi. Viskoosin tekoon tarvitaan paljon vettä sen kemiallisen valmistusprosessin vuoksi. Viskoosin raaka-aineena käytetään pehmeitä puulajeja, ja näiden puiden hoidon vuoksi vesistöt rehevöityvät ja maaperä tuhoutuu eroosion vuoksi. 

Synteettisistä kuiduista tärkeimpiä ovat polyesteri, polyamidi ja akryyli. Näiden valmistuksessa käytetään uusiutumattomia luonnonvaroja (öljy, kivihiili). Ympäristöä kuormittaa siis öljyn pumppaus ja kuljetus, sekä öljyvuodoista ja jalostamisesta aiheutuvien ongelmien korjaus.

Näiden seikkojen lisäksi ympäristöä kuormittaa niin kutominen, kehräys, kutominen, pesu, värjäys ja painanta. Näistä etenkin pesussa ja värjäyksessä aiheutuu paljon jätettä, joka joutuu luultavasti veteen. Tekstiileille tehdään myös tarpeettomia jälkikäsittelyitä tarpeellisen pesunkestävän käsittelyn lisäksi. 

Tärkeä asia tekstiileillä ja vaatteilla on niiden kierrätys ja jätehuolto. Lähes kaikki tekstiilijäte voitaisiin kierrättää, mutta totuus on tietenkin toinen. Kierrätystä voidaan harrastaa esimerkiksi uusiokäytön ja  kirpparien muodossa.

Lähde: Sanna Isomaa, Kestävä kehitys, Tekstiilien ja kuluttajan näkökulmasta. Käsityön erikoistumisopinnot

2. Miten voisit vähentää omilla toiminnoillasi tekstiilien ympäristökuormaa omassa elämässäsi?

Ensinnäkin, voisin katsoa tarkemmin, millaisia vaatteita ostan. Nykyään tulee ostettua halpoja, mutta tekokuiduista tehtyjä vaatteita, mitkä eivät sitten kestä yhtä pitkään kuin luonnonkuiduista tehdyt. Lisäksi alkuperämaata ei tule paljoakaan mietittyä. Kannattaisi ostaa hyvistä materiaaleista tehtyjä vaatteita, jotka myös kestävät aikaa. Nykyiset vaatteeni rispaantuvat melko nopeasti, ja sitten sitä vaatetta ei tule tietenkään käytettyäkään. Voisin olla myös tarkempi vaateostoksissani. Heräteostoksia tulee liikaa, ja silläkin rahalla olisi voinut ostaa jotain kunnollista. Vaatteeni kierrätän joko kirpparilla tai sitten vien ne vaatekeräyksiin, harvoin mitään menee roskiin. Vaatteita en useinkaan muokkaa, koska en ole siitä niin kiinnostunut. Mieluummin vien ne vanhat vaatteeni kirpparille, tosin itse ostan harvoin vaatteita kirpparilta. Sitä pitäisi harrastaa enemmän. Saan usein vaatteita myös siskoltani, ja hän sitten myös ottaa minulta vaatteita.
Muissa tekstiileissä olen vähentänyt jonkin verran ympäristökuormaa, sillä verhot ovat äidin vanhat, tyynynpäälliset ostettu kirpparilta ja mattona on äitini tekemä räsymatto.

Tärkein seikka omassa käyttäytymisessäni olisi kunnollisten vaatteiden ostaminen. H&M:n vaatteet eivät ole niitä parhaita, ja liikaa tulee ostettua tekstiilejä, jotka eivät edes kestä tai joihin kyllästyy. Minun pitäisi olla tarkempi vaateostoksissani!

Tasa-arvo ja sukupuolinäkökulmaa käsityönopetukseen, verkkoluento

Luentotehtävä

Käsitöiden sukupuolijako on mielenkiintoinen asia. Kun minä olin alakoulussa, niin meillä oli 1-2 -luokilla yhteiset käsityötunnit, kolmannella luokalla tutustuimme puoli vuotta tekniseen ja saman verran tekstiiliin. Tutustumisjaksojen jälkeen tehtiin valinta. Minun koulussani oli selvää, että tytöt valitsevat tekstiilin ja pojat teknisen. Minulle ei ainakaan tullut mieleenkään, että olisinkin valinnut teknisen. Voi olla, että valinta johtui kavereista, mutta luulen, että perheelläni oli suuri vaikutus tähän asiaan. Äitini on artenomi, ja hän on pitänyt mm. käsityökerhoja. Hän myös harrasti käsitöitä vapaa-ajallaan (ja harrastaa vieläkin), joten arvelen, että olen halunnut hänen jalanjäljissään uppoutua tekstiilityön saloihin.                        

Opettajankoulutuksessa täällä Joensuussa aloitimme tänä syksynä tekstiilityön kurssin. Heti ensimmäisellä tunnilla selvisi, että yksi minun vuosikurssini tyttö olikin valinnut teknisen työn tekstiilin sijaan jo alakoulussa. Hän ei siis ollut oikeastaan ollenkaan tehnyt mitään tekstiiliin liittyvää ensimmäisen tai toisen luokan jälkeen. Minusta se kuulosti uskomattomalta; miten hän on voinut valita teknisen, kun meidän koulussa ei olisi tullut mieleenkään tyttönä valita teknistä. Siinä tilanteessa huomasi oman sukupuoliajattelunsa, sillä jotenkin helposti olettaa, että jokainen minun ikäiseni tyttö osaisi ainakin neuloa ja virkata.  

Oman osaamattomuuteni huomasin sitten teknisen työn kurssin alkaessa tänä syksynä. Meidän teknisen ryhmämme on täynnä minunlaisia tyttöjä, jotka eivät ole kolmannen luokan jälkeen koskeneetkaan esimerkiksi talttaan, saati sitten lasinleikkuriin. Ryhmässämme on sitten muutama poika (tietenkin ne olivat poikia), jotka sitten yrittävät neuvoa meitä parhaansa mukaan. Näiden käsityön kurssien myötä olen huomannut tämän selkeän sukupuolijaon käsitöissä, sillä nyt minäkin tekstiili-ihmisenä joudun menemään tekniseen, ja jopa joskus opettamaankin kyseistä ainetta. Miten minun taitojani teknisessä voi verratakaan monia vuosia teknistä harrastaneeseen, tai toisinpäin? Miksi alakoululainen joutuu valitsemaan, eikö voitaisi opiskella niin teknistä kuin tekstiiliäkin?                     

Valinnan tarpeellisuutta voidaan puolustaa sillä, että sillä tavoin saa jommastakummasta syvälliset taidot pintaraapaisun sijaan. Tämä on toisaalta totta, mutta näkisin kuitenkin hyödyllisenä tyttöjenkin sahaus- tai poraustaitoja kuin myös poikien ompelutaitoa. Molemmissa käsitöissä kun on monia hyödyllisiä kansalaistaitoja. Mielestäni olisi siis hyvä, jos lapsen ei tarvitsisi valita tekstiilin tai teknisen välillä (koulun/perheen painostamana), vaan molempia saisi opiskella. Joidenkin mielestä tämä järjestely ei kuitenkaan edistäisi tasa-arvoa. Mutta mitä se tasa-arvo loppujen lopuksi on? Sitä, että saa valita haluamansa käsityön, vai sitä, että joutuu tai saa opiskella molempia? Tasa-arvo käsitöissä onkin vaikea käsite, sillä on vaikea arvioida, milloin se oikeasti toteutuu. 

Minun mielestäni kuitenkin tasa-arvo ja sen edistäminen käsitöissä on sitä, että niin pojat kuin tytötkin joutuisivat (=pääsisivät) oppimaan molempia käsitöitä, niin tekstiiliä kuin teknistä, myöhemminkin kuin 1-2-luokilla. Mielestäni ainakin omalla kohdallani olisi ollut mukavaa oppia myös teknistä, sillä teknisen taidot ovat hyvin tarpeellisia myös vapaa-ajalla. Usein myös tekstiilissä (niin kuin varmasti teknisessäkin) monet aihepiirit toistuvat useasti, ja itse ainakin kyllästyin kun penaali tai pussukka ommeltiin ties miten monta kertaa eri vuosina. Tällöin olisi voinut ihan hyvin olla välillä teknisessä. 

Opetustuokion reflektointi

Ryijypisto

Ryijypistotyö ennen lenkkien leikkaamista

valmis ryijypistotyö

Työ nurjalta puolelta

Minun ryhmälleni sattui ryijypistojen opetus. En ollut muistaakseni aikaisemmin tehnyt ryijypistoja, joten aihe oli mieleinen. Yritin katsoa ryijypiston opetusta netistä, Käspaikan sivuilta, mutta jostain syystä en osannut tehdä pistoja sen avulla. Minulla on aina ollut vähän vaikeuksia käsityöohjeiden seuraamisessa, ja opin parhaiten, kun joku näyttää oikean tekniikan. Jotkut voivat tietenkin oppia juuri toisella tavalla, joten on hyvä olla sekä näyttöä että kirjan kuvia. Kuitenkin, aloitin ryijypistojen teon kaverini neuvomana, ja ryijypistot veivät minut mennessään. Koko juuttikangas oli saatava täyteen, ja siinä ei sitten pitkään mennytkään, kun ryijy oli jo valmis. Aluksi olin hieman epäileväinen ryijypiston suhteen, mutta sitä olikin todella mieluisaa tehdä. Tein myös yhden rivin vasenkätisesti, ja siitä olenkin ylpeä. Vaikeaa se oli, mutta selvisin mainiosti. 

Itse opetustuokion pito meni hyvin. Olimme ajatelleet powerpointtia tehdessä, että minä esittelisin ryijypiston teon dokumenttikameran avulla. Opettaja kuitenkin mainitsi sen olevan turhaa edellisen ryhmän esitellessä omaa powerpointtiaan, joten mekin jätimme sen osan pois. Minun osuuteni powerpointista jäi siis kovin lyhyeksi, mutta muuten esityksemme meni hyvin. 

Itse ryijypiston opettaminen sujui niin tai näin. Minun ryhmässäni oli viisi henkilöä, joten yhdessä pöytäryhmässä oli opettamassa kaksi ihmistä. Minä satuin juuri siihen pöytään, ja toinen ryhmämme jäsen opetti alun ryijypistosta, minä taas lopun. Tämä ei kuitenkaan ollut mielestäni hyvä järjestely. Siinä kumpikaan meistä ei oikein saanut opettaa mitään, ja puhuimme toistemme päälle. Ryhmämmekin oli niin hyvä, että kaikki oppivat tekniikan kertanäyttämisellä, joten siinäkään vaiheessa emme oikein päässeet neuvomaan. Kuitenkin, ryijypiston opetus sujui loppujen lopuksi mainiosti. 

Tulevaisuudessa kuitenkin ryhmät pitäisi muodostaa siten, että jokaisen ryhmän jäsenen tulisi opettaa itsenäisesti. Minua tämä seikka ei hirveästi jäänyt harmittamaan, sillä olen pitänyt käsityökerhoa, jossa monenlaisia käsitöitä sai neuvoa todella moneen kertaan. Minulla siis käsitöiden opettamisesta on kokemusta. Kuitenkin, jos joku kokemattomampi olisi ollut parin kanssa opettamassa, niin helposti olisi ehkä jättäytynyt taka-alalle osaamattomuutensa takia. Silloin tarvittavaa kokemusta ei olisi ainakaan saanut!

Muiden opetustuokiot olivat hyödyllisiä ja menivät hienosti. Opimme kaikki erilaisia tekniikoita.  Munkinnyöri oli minulle vieraampi tekniikka, mutta ystävännyörien teko ja vohvelikankaalle kuviointi olivat minulle tuttuja. Ala-asteella etenkin ystävännyöriä teimme todella paljon, ja niitä oli sitten jokaisessa repussa ja avaimessa kiinni. Vohvelikankaasta taas teimme ala-asteella pyyhkeitä ja nimikoimme niitä. 

Munkinnyörit

Kuvassa näkyvät tekemäni munkinnyörit ja munkinnyörin tekoon tarvittavat ohjeet. Meille ei opetustuokiossa ohjeita jaettu, mutta mielestäni ne olisi ollut hyvä jakaa. Opiskelija vain näytti meille, miten nyöri tehdään, ja näytti siltä, että aloittaminen oli vaikeaa joillakin pöytäryhmäni jäsenellä. He saivatkin sitten alustan, mihin alun voi kiinnittää. Tämä seikka helpotti tekoa, ja alusta on hyvä pitää mielessä tulevaisuudessakin. Minulle munkinnyörin teko tuli mieleen heti ensimmäisen kerran jälkeen, ja muistinkin sitten tekniikan.

muista opettaessa:

- ohjeet

- eri väriset ja paksut langat

- ei pidä kierrellä lankoja miten sattuu, vaan joka ensimmäisellä kierroksella punaiset langat ovat oikealla ylhäällä, toisella kierroksella taas vasemmalla alhaalla.

Ystävännyörien opetus meni myös hyvin. Se oli siis minulle todella tuttua puuhaa, joten sain melko pitkän ystävännyörin aikaiseksi. 

muista opettaessa:

-eri väriset ja paksut langat

- teipin liikuttaminen työn edetessä, että nyörin tekeminen on helpompaa (kannattaa tehdä kierros loppuun ennen kuin alkaa siirtämään teippiä, muuten saattaa mennä sekaisin)

- kuvaohjeet avuksi

- ei liian pitkiä lankoja

- muista tehdä kaksi solmua jokaisesta langasta

- seuraavan solmulangan oppii tunnistamaan melko nopeasti, kun se on eri lailla koholla. 

Vohvelikankaan opetus oli myös hyvä kokonaisuus. Plussaa jaettavista monisteista ja malleista!

 

 Näistä kuvioista oli helppo seurata ja tehdä kuvioita vohvelikankaalle. Kuviin voisi vielä ala-asteelaisille korostaa, että missä kohdassa lanka menee alle ja milloin päälle. Oppilaat voivat myös keksiä itse kuvioita, ja myös tämän tekniikan opettaja-opiskelija korosti sitä. Mielestäni se on oikea suunta tehdä käsitöitä; on kivempaa keksiä itse erilaisia kuvioita, ja motivaatio varmasti kasvaa.

muista opettaessa:

-tylppäkärkinen neula

- mielikuvitus rajana, oppilaat keksimään kuvioita

- vohvelikankaasta jotain muutakin kuin pyyhkeitä.

Powerpointeissa oli hyvin otettu esille niitä taitoja, joita oppilas näitä tekniikoita harjoittaessaan oppii. Etenkin nyörien teossa hienomotoriikka ja käden ja silmän yhteistyö paranee huimasti, ja myös avaruudellinen hahmotuskyky paranee. Näiden taitojen harjaantuminen tapahtuu varmasti kaikissa tekstiilitöissä. Myös eriyttämistä oli joissakin esityksissä mietitty; esimerkiksi munkinnyörin pystyi tekemään muovinarusta, joka on vaikeampi työstää. 

Opetustuokioiden pito oli hyödyllinen tehtävä, sillä omasta ja muiden opetustuokioista oppi paljon. Mikään esitys tai opetus ei ollut turha, eikä minkään opetustuokion aikana tuntunut, että jotain pitäisi opettaa eri tavalla.

Neulonta

Neulontakerralla oli hauskaa, sillä saimme opettaa muita. Ryhmässäni oli kaksi poikaa, jotka eivät olleet ennen neuloneet, ja meidän piti sitten heitä opastaa. Itseltäni neulominen käy luonnostaan, joten oli mielenkiintoista lähestyä neulontaa siitä näkökulmasta, ettei edes tiedä kuinka aloitussilmukat tehdään. Oli piristävää vaihtelua, kun opetimme heille. Kumpikaan pojista ei kuitenkaan ollut vasenkätinen, joten sitä en sitten päässyt harjoittelemaan. Täytyy harjoitella sitä sitten joskus omalla ajalla.

Tein samalla omia kokeiluitani.  Tein kokeilut 12 silmukalla. Se oli sopiva silmukkamäärä kokeiluihini. On hyvä olla neljällä jaollinen silmukkamäärä erilaisia neulepintoja ajatellen. 

Sileäneulos

Joustinneulos

Korinpohjaneulos

Helmineulos

Palmikko

Minun kokeiluni sujuivat hyvin. En ollut aikaisemmin tehnyt kuin sileäneulosta, joustinneulosta ja korinpohjaneulosta, mutta myös ennalta tuntemattomat neulokset (palmikko ja helmineulos) onnistuivat hyvin. Innostuin etenkin helmineuleesta, siitä tuli todella hienon näköistä. Palmikkoa kerkesin tehdä vain vähän, mutta kyllä se palmikolta alkoi näyttämään. En tajunnut ensin kirjan ohjeista palmikon tekemistä, mutta opettajan ohjeilla tekeminen alkoi onnistumaan. Neulonta on siis minulle kuitenkin helppoa, ja sain nopeasti tehtyä erilaisia kokeiluja, vaikka suurin osa ajastani meni yhden ryhmäläiseni neuvomiseen. Neulonnassani ei ollut ongelmakohtia, mutta silmukoiden nostamista ja virheiden korjaamista sain harjoitella ryhmäläiseni työn kanssa. Tunti oli siis todela opettavainen, sillä nyt sai oikeasti kokemusta siitä, miten opettaa täysin "ummikkoa". Itselleni neulonta on jo niin automaattista, että kaikkia vaikeita paikkoja ei tajuakaan. Tämä tunti oli hyvä palautus todellisuuteen!

Neulonta voi olla joillekin oppilaille todella vaikeaa. Etenkin, jos on vasenkätinen, niin ongelmia voi syntyä helpostikin. Kuitenkin luulisin, että oppilaat innostuvat neulonnasta, kunhan oppivat tekniikan. Minun ikäluokkani teki koulussa sukat ja lapaset, mutta ilmeisesti kaikissa kouluissa niitä ei tarvitsekaan enää tehdä. Minusta se ei ole oikein, kukas sitten neuloo kaikki villasukkamme tulevaisuudessa, jos eivät lapset neulomistakaan enää opettele? Mielestäni neulominen on sellainen taito, jota täytyy vaalia. Neulomisen kanssa on miltei sama homma kuin hiihtämisen kanssa; kaksi suomalaisten perustaitoa, joita kukaan ei enää kohta osaa.

Aiheen opettaminen on varmasti melko vaikeaa. Vaikka näyttäisi neulomisen dokumenttikameran avulla ja sen jälkeen vielä melkein jokaiselle oppilaalle yksitellen, niin tekniikka on silti vaikea oppia. Tarvitaan monta näyttämistapaa, ja neulontaoppaatkin on hyvä olla auki pöydillä. Neulonta on sellainen tekniikka, jonka haltuunottoon tarvitsee paljon toistoja. Aluksi olisi hyvä harjoitella, eikä heti aloittaa työtä. Käsiala nimittäin paranee neulonnan edetessä.

Muista opettaessa:
- Millaiset puikot, millainen lanka. Täytyy olla tarpeeksi isot puikot, ja tiukkakierteinen lanka, ettei puikko mene koko ajan langan välistä
- paksu ja vaalea lanka ainakin neulonnan harjoittelussa
- lue lankavyötteet
- näytä neulonta itse ja tee isoja tauluja eri vaiheista. Tällöin voi katsoa seuraavan vaiheen taululta eikä tarvitse aina huutaa opettajaa paikalle
- muistuta, että neulonnan osaavilta oppilailta voi myös kysyä neuvoa
- erilaisten neulepintojen opetus edistyneimmille
- neulonnan opettelu vaatii oppilailta ja opettajalta kärsivällisyyttä. Kun itse osaa neuloa, niin helposti ajattelee sen sujuvan yhtä helposti myös muilta, näin ei kuitenkaan välttämättä ole!
- kotona harjoittelun tärkeys.

Kaulahuivi

Aloitin tekemään kaulahuivia neulomalla halpojen lankojen innoittamana. Olin käymässä vanhempieni luona Savonlinnassa, ja äitini sitten osti minulle niin langat kuin puikotkin. Aloitin neulomisen jo melkein heti kauppareissun jälkeen, ja jäinkin sitten koukkuun neulomiseen, enkä olisi millään malttanut lopettaa. Siitä lähtien kaulahuivin alku onkin ollut monen iltani viihdykettä. 

 Nyt olen neulonut näin paljon: (14.10.2012)

Kaulahuivini on valmis (18.10)! 

Virkkaus

Seuraavaksi tutustuimme virkkaukseen. Se on minulle tuttua, ja pidän virkkauksen jäljestä. En ollut tosin pitkään aikaan virkannut, mutta tekotapa muistui nopeasti mieleen. Lähdimme omista lähtökohdistamme käsin virkkaamaan. Päätin kokeilla kaikenlaisten silmukoiden tekoa, että tulee varmasti kerrattua kaikki. Ensin virkkasin aloitussilmukan, ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita. En muistanutkaan, että kääntäessä täytyi tehdä ylimääräinen kääntösilmukka. Onkohan se välttämätön silmukka? Työstä tulee varmaan nätimpireunainen ja tasaisempi kääntösilmukan avulla. Perussilmukoiden jälkeen kokeilin puolipylvästä ja pylvästä. Pidin enemmän pylväästä kuin puolipylväästä, mutta molemmista tuli nättejä. Kokeilin myös kiinteitä silmukoita tehdessäni virkata edellisen silmukan toiseen reunaan, ja sitten seuraavalla kierroksella molempiin reunoihin. Molemmista tuli kivannäköisiä.

 

Kokeilujen jälkeen aloin tekemään ympyrää. Ymmärsin ensin ohjeet väärin, ja ihmettelin, kun työ lähti koko ajan kiertymään. Olinkin kaventanut työtäni aina välillä! Sitten lopulta tajusin oikean tavan ja ehdin tehdä pienen ympyrän. Yllättävän vaikeaa oli muistaa, että millä kierroksella oltiin menossa. Oppilaiden kanssa voisi merkitä jotenkin aloituskohdan. Muuten menee ihan sekaisin kierroksissa.

oikea puoli

nurja puoli

Muista opettaessa:

-kääntösilmukka, eli ylimääräinen silmukka kääntäessä

-seuraa tarkasti ohjetta erikoisia silmukoita tehdessäsi. Silmukan teon oppii kyllä nopeasti

-ole tarkkana reunoissa, ettei työ ala kutistumaan/levenemään. Pitää miettiä tarkasti, mihin pitää vielä virkata. Kokeneemmallakin virkkaajalla on tässä ongelmia

-Viivin virkkausnetissä on hyvät videot vasenkätistenkin opettamiseen. Kaverini on vasenkätinen, ja hän on valittanut monesti, että kaikki piti opetella tekemään oikeakätisesti, sillä ei osattu opettaa vasenkätisille. Nyt on helpompi opetella virkkaamaan vasenkätisesti

-virkkausnetistä löytyy myös ohjeet muiden silmukoiden tekoon

-neuvo tarkasti ympyrän/neliön tms. teko, että kaikki varmasti ymmärtävät oikean tavan
-lankavyötteestä löytyy ohjeita virkkuukoukun valintaan
-valitse vaaleita lankoja alussa, niillä on helpompi virkata
-opeta myös virkkausmerkit ja lyhenteet.
 

Virkkaus on sellainen työskentelytapa, joka varmasti tulee jokaiselle opettajalle eteen. Sen vuoksi olisikin hyvä osata virkata ja osata neuvoa siinä. Monet oppilaat varmasti innostuvat virkkaamisesta, ja heille pitäisi sitten tarjota erilaisia virkkaustöitä. Esimerkiksi kännykkäpussi ja meikkipussi ovat hyödyllisiä. Käspaikan sivuilta löytyy ideoita virkkaustöihin. 

Olen aina ollut kiinnostunut käsitöistä, mutta moneen vuoteen ei ole tullut tehtyä mitään (yhden kaulahuivin lisäksi). Tällä kurssilla kaikki työtavat ovat olleet tuttuja, mutta huomaa, että vuosien mittaan esimerkiksi kudonta oli jo unohtunut. On myös ollut mukava laajentaa osaamistaan. Esimerkiksi tässä virkkauksessa, osasin jo alunperin kaikki perussilmukat, mutta puolipylväs ja pylväs olivat unohtuneet. Nyt nekin tuli sitten kokeiltua!

Kudonta jatkuu

Neljännen kerran aloitin tupsun teolla. Hennalla oli vielä hieman oma kudontatyönsä kesken, joten ehdin hyvin tekemään vielä yhden tupsun. Olen tehnyt tupsuja todella paljon, ala-asteella ne olivat luokassamme suuri hitti. Sen vuoksi tupsun teko luonnistui helposti ja muistin kaikki tekovaiheet. Ensin siis leikataan pahvista kaksi ympyränmuotoista palaa, joissa on reikä keskellä. Sen jälkeen aloitetaan vain laittamaan lankaa reiästä ja molempien pahvinpalojen ympärille. Lanka kannattaa olla kaksinkerroin, ettei tupsun tekemisessä mene niin pitkään. Lankaa siis laitetaan pahvin ympärille niin paljon, että reikä menee umpeen. Loppuvaiheessa kannattaa käyttää vaikkapa neulaa apuna. Kun reikä on täynnä lankaa, niin sen jälkeen leikataan pahvinpalojen välistä langat katki, sitten laitetaan pahvinpalojen väliin lanka ja kiristetään. Pahvinpalat leikataan irti ja tasoitetaan langat. Tupsu on valmis! 

Oma tupsuni on kaksivärinen. Se onnistui hyvin, sillä lankaa on tarpeeksi ja langat ovat myöskin melko tasaisen pituiset. 

Muista opettaessa:

- lankoja ei tarvitse päätellä

- kaksiväristä tupsua tehdessä saattaa olla vaikeaa hahmottaa, että mihin kohtaan eri värit sitten tulevat. Neuvo!

- pahvinpaloja on oltava kaksi 

- lankoja voi siistiä lopuksi.

Tupsun valmistumisen jälkeen sain aloittaa oman kudontatyöni. Siirsimme Hennan kanssa hänen työtään kudontakehyksessä alaspäin siten, että molemmissa töissä on yhtä pitkät langat. Tässä vaiheessa täytyy olla tarkkana, että kaikki langat menevät oikeisiin kohtiin. Meillä nimittäin jäi melkein huomaamatta joidenkin lankojen hypyt väärään paikkaan. Työn siirtämisessä on hyvä olla pari, sillä lankoja on vaikea saada tiukaksi yksin. 

Kun saimme kiristettyä langat, oli aika aloittaa työ. Ensin kudoin pari kerrosta jätekuteella. Sen jälkeen aloitin kutomaan suunnitelmani mukaan. Suunnitelmani oli seuraavanlainen:

Vuodenajaksi valitsin siis talven. Talvesta minulle tuli taas mieleen joulu, joten kudontatyön väritys on hieman joulumainen. Melko alkuun suunnittelin tekeväni kiertopujotuksia, sitten helmikudontaa, keskelle jotain erikoislankaa, sitten taas helmikudontaa ja kiertopujotusta. Värityksenä valkoinen ja punainen, ja lankavalintana puuvillakude. En halunnut poppanakudetta, sillä olen aina kutonut poppanakuteella ja halusin vaihtelua. En myöskään pidä siitä, että poppanakude menee niin paljon kasaan kutoessa.

Kun aloitin kutomisen, innostuin niin "tavallisesta" kutomisesta, että unohdin tehdä kiertopujotukset alkuun. Ei se kuitenkaan haitannut, ja sain ne tehtyä kuitenkin työn loppuun. Kutomisessa täytyy olla tarkkana; onko kääntänyt viriön vai ei, ja onko kiristänyt vai ei. Nopeasti tähänkin hommaan tulee rutiini, ja kutominen alkaa sujua. Minun työni onnistui mielestäni todella hyvin, sain reunat tehtyä kauniisti ja erikoislankani on erittäin hyvä valinta. Helmikudontakin onnistui. Valmiista työstä tuli suunnitelman mukainen (lukuunottamatta yhtä kiertopujotusriviä).

Muista opettaessa:
-Oppilaille voisi olla selkeästi vaikka taululla kuvat ja ohjeet kutomiseen, että sieltä olisi sitten helppo tarkistaa seuraava työvaihe (milloin täytyy kääntää viriö jne.)
- päättelyn tarkka neuvominen
- erilaisten kudontatekniikkojen opetus, ei kannata opettaa montaa kerralla, muuten menee vain sekaisin. Ala-asteelaisille tavallinenkin kudonta saattaa riittää, mutta voi ottaa mukaan esimerkiksi helmikudonnan
- tarkkuutta työhön, ettei kudonta ala kutistumaan tai levenemään reunoista!
-alkuun ja loppuun jätekuteet, tarkista ennen kuin annat luvan lankojen leikkaamiselle
-tarkista kaikkien langat ennen kuin oppilaat aloittavat kutomaan
-kaikille oppilaille kirjat, mistä seurata eri työvaiheita (lankojen laitto ja työn poisotto kehyksestä). Kunhan seuraa tarkasti ohjeita niin osaa tehdä vaikeatkin työvaiheet. 

Kouluilla voidaan tehdä myös itse kehyksiä kudontaan, jos niitä ei ole. Kudontakehyksiä kannattaa kuitenkin mielestäni hankkia, sillä kudonta on hauskaa, ja ainakin itse toivoisin sitä saavani opettaa. Kudontakehyksiä tarvitsee siis hankkia vain puolelle luokkaa, sillä kudonta tapahtuu pareittain samassa kehyksessä. Kudonta on melko olennaista mielestäni käsityötaidoissa, joten jossain vaiheessa olisi hyvä sitäkin tehdä.

Kudonta

Kolmannella kerralla aloitimme tutustumaan kudontaan. Kudonta on tarkoitus tehdä pareittain, jotta kudontakehyksiä ei tarvitse niin montaa. Aluksi otimme kehyksen ja laitoimme loimen kehykseen. Siinä täytyi olla tarkkana ja seurata ohjeita kirjasta pareittain. Jos kudonnan ottaa ala-asteella oppilaiden kanssa niin opettajan täytyy olla melkoisen tarkkana; langat menevät helposti väärin. Kuitenkin, kunhan malttaa seurata ohjeita ja kyselee osaavalta kaverilta neuvoa niin kyllä loimen laittaminen onnistuu. Lankojen laittamisen vaiheita en ala tähän kirjoittamaan, mutta ne löytyvät esimerkiksi täältä. Loimen laittamisen jälkeen opettaja näytti meille itse kudonnan. Itse olin kutonut joskus aikaisemminkin, mutta taidot ovat hieman ruosteessa. Tärkeää kudonnassa on korostaa "jätekuteen" kutomisen merkitystä alkuun (ja loppuun). Jätekudetta tarvitaan, jottei työ purkaannu. Jätekude myös tasoittaa loimen ennen varsinaisen työn aloittamista. Jokaiselta oppilaalta täytyy tarkistaa jätekude.

Itse kudonta menee seuraavasti: 1) heitä kude viriöön, jätä kude hieman kaarelle 2) vaihda viriö kääntämällä viriöpuu toiseen asentoon 3) paina äsken heittämääsi kudetta lastalla itseäsi kohti. Näitä toimintoja jatketaan niin pitkään kunnes työ on valmis.

Tällä kerralla Henna aloitti meidän kudontakehyksemme käytön, joten minä aloin tekemään palmikoita. Palmikoiden lisäksi olisi saanut kokeilla neulahuovutusta ja tupsujen tekemistä, mutta minä aloitin palmikoinnista. Ensin tein ystävännauhan makramee-tekniikalla ja sen jälkeen siirryin palmoikointiin. Kokeilin 4-lankaista ja 5-lankaista palmikointia. Pidin enemmän 5-lankaisesta palmikoinnista, sillä siitä tuli nätimmän näköistä. Palmikointini onnistui hyvin, kunhan vain malttoi seurata kirjan ohjeita. Pian palmoikoinnin muisti ulkoa ja sitä oli helppo tehdä (juttelukin onnistui samaan aikaan). Palmikoinnilla saa kivannäköisiä avaimenperiä, rannekoruja ja vöitä; hyvä idea käsityötuntien välityöksi. Palmikoinnista ja makrameesta varmasti ala-asteelaiset pitävät, ainakin itse olin innoissani näiden tekemisestä pienempänä. 

Muistettavia seikkoja:

-valitse erivärisiä lankoja, on helpompi erottaa missä kohdassa ollaan menossa

-valitse myös samanpaksuisia lankoja, jotta työstä ei tule epätasainen. Lisäksi kaikki langat näkyvät hyvin työssä, jos ne ovat samanpaksuisia

-teippaa työ tiukasti kiinni pöytään

-seuraa tarkasti kirjan ohjeita.

Huovutus

Toisella kerralla meille opetettiin huovutusta. Olin huovuttanut aikaisemminkin, joten se oli tuttua puuhaa. Jotkut asiat olivat kuitenkin jo unohtuneet, joten oli hyvä, että huovutus (ja sen pedagoginen puoli) tuli nyt esille.

Aloitimme tasohuovutuksella. Opettajamme selitti todella tarkasti eri vaiheet tasohuovutukseen, ja keskittyi ala-asteelaisille vaikeisiin kohtiin. Ensimmäinen tarkka kohta huovutuksessa on se, että eri villakerrokset täytyy laittaa päällekkäin niin, että kuidut menevät ristiin. Itselläkin oli hieman epävarmuutta kuitujen suunnasta, joten oppilaille täytyy näyttää todella tarkasti, että mitenpäin kuidut menevät.

Villan kastelu oli seuraava työvaihe. Meille kerrottiin tunnilla, että sopivan määrän vettä voi annostella villan päälle kädellä tai vaikkapa tiskiharjalla. Tiskiharjan avulla ei ainakaan työ kastuisi kokonaan, mutta se onkin eri asia että käytetäänkö märkää tiskiharjaa oikeaan tarkoitukseen. Saippuan käytössä voi opettaja miettiä, että millaista saippuaa käytetään. Onko helpompi antaa jokaiselle pieni saippuanpalanen vai kannattaako opettajan itse annostella sopiva saippuanmäärä sankkoon? Molempia tapoja voi kokeilla. Itse saattaisin annostella sopivan määrän sankkoon, jottei koko pöytä tai työ ole täynnä saippuaa. Saippuan määrän lisäksi opettajan täytyy olla tarkkana siitä, että työn täytyisi pysyä koko ajan lämpimänä. Saippuan lisäksi myös vettä täytyy lisätä tasaisesti, muttei kuitenkaan liian paljoa. 

Uusi tekniikka (tai ainakin unohtunut tekniikka) oli minulle rullaus pyyhkeen avulla. Kuten opettaja sanoikin, niin etenkin pienille oppilaille olisi hyvä antaa pyyhe helpottamaan huovuttamista. Pyyhe vain laitetaan itsensä ja pöydän väliin, ja sen avulla rullataan verkon ympärille rullattua työtä. Kokeilin itse molempia tapoja; ilman pyyhettä ja pyyhkeen kanssa, ja pyyhkeen kanssa huovuttaminen oli helpompaa. Työ pysyi paikoillaan, eikä luisunut ympäri pöytää. Tasohuovuttamista pystyy tekemään "normaalistikin" ilman rullausta, ja itse käytin molempia tapoja. Molemmissa on hyvät puolensa. Rullauksessa pystyy helposti huovuttamaan koko työtä, mutta normaalilla hankaustekniikalla täytyy käsitellä niin reunat kuin kuviotkin. Rullauksessa ne jäivät helposti huovuttamatta. Oppilaiden kanssa täytyy olla tarkkana rullauksessa, sillä helposti unohtuu työn kääntäminen. Työtä täytyy kääntää mielellään yhden rullauskerran jälkeen toisinpäin, ettei siitä tule pitkulainen!

Tasohuovutuksen lopuksi täytyi huuhdella työtä vuoronperään kuuman ja kylmän veden alla. Oppilaita täytyy tällöin tarkkailla, etteivät he vie työtä liian aikaisin veden alle, muuten kuviot lähtevät irti.

Huovutukseen tarvitsee melko paljon erilaisia tarvikkeita. Saippuat, sangot, villat, verkot, pyyhkeet ja suojat pöydille. Nämä tarvikkeet eivät kuitenkaan ole vaikeasti hankittavia ja yleisesti koulujen perustavaraa, joten huovuttamisen luulisi onnistuvat pienemmilläkin määrärahoilla. Niinkin voi säästää, että käyttää värjäämätöntä villaa aluksi ja vain päälle laittaa kalliimpaa värjättyä villaa.

Oma työni onnistui hyvin, sillä sain kuviot huopumaan kunnolla ja reunatkin ovat melko tasaiset. Huovuttaminen oli hauskaa, vaikkakin raskasta. Huovuttamiseen tarvitsee kärsivällisyyttä, sillä työ ei hetkessä ole valmis. Etenkin jos on paljon kuviota, niin niiden huopumiseen saattaa mennä paljonkin aikaa. Minulla toinen kuvio oli paremminhuopuva, toinen vaikeammin. Palloa olisi saanut huovuttaa vieläkin pidempään, mutta tunnilla meidän täytyi siirtyä seuraavaan aiheeseen. Huovutus oli kuitenkin terapeuttista, kunhan vain rullasi ja hankasi vuoronperään.  

Oma työni

Tasohuovutuksen jälkeen kokeilimme pallon huovutusta. Ensin täytyi valita sopiva määrä villaa, jonka jälkeen alettiin vain huovuttamaan sitä lämpimän veden ja saippuan avulla pallon muotoiseksi käsien välissä. Pikkuhiljaa villasta alkoi tulla pallon muotoinen, jonka jälkeen aloimme asettelemaan työn päälle lisää kerroksia. Kerroksien täytyy olla mahdollisimman ohuita ja mielellään pitkulaisia, jolloin ne huopuvat paremmin pallon muotoiseksi. Mitään ei myöskään jää irtonaiseksi pallon päälle. Tässäkin huovuttamisessa tärkeää on kärsivällisyys; kyllä siitä tulee pallon näköinen kunhan jaksaa tarpeeksi pitkään huovuttaa. Olen tyytyväinen pallooni, sillä sain siitä oikean muotoisen ja värit tulevat mukavasti esille. Eri kerroksetkin pysyivät paikoillaan!

Huovuttamani pallo

Pallon huovuttamisen jälkeen siirryimme kolmiulotteisten töiden huovutukseen. Tunnilla sai tehdä joko rytmimunan tai huovuttaa valitsemansa muodon rautalangan ympärille. Valitsin rytmimunan, koska idea oli niin hauska ja yksinkertainen. Kinder-munan kuorien sisään laitetaan riisiä, kiinnoskohtaan vielä teippiä jotta kuoret pysyvät kiinni ja aloitetaan huovutus. Huovutuksen aloittaminen oli melko vaikeaa, sillä kuoret olivat niin liukkaat. Tässäkin kuitenkin kärsivällisyys oli valttia; kunhan alusta pääsi niin siitä huovuttaminen helpottui. Kolmiulotteisen työn huovutus oli melko samanlaista kuin pallonkin, täytyi vain muistaa tarpeeksi ohuet suikaleet ja työn lämpimänä pitäminen. Oma rytmimunani olisi kaivannut vielä lisää huovutusta etenkin raidan kohdalta, mutta aika loppui kesken. Sain kuitenkin teipin ja oranssin munankuoren piiloon, joten olen tyytyväinen.

Rytmimuna

Kaiken kaikkiaan huovutuskerta oli hauska ja hyödyllinen. Tätä tekniikkaa varmasti tulen hyödyntämään tulevassa työssäni!